Lasten käyttäytyminen

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, minulla on ollut onni saada aupairperheekseni perhe, jonka äiti on itse työskennellyt aupairina. Uskon sen auttaneen häntä ymmärtämään paremmin suhdettani perheeseen - en ole täällä töissä, vaan tehtäväni ovat "askareita" ja tehdessäni jotain ylimääräistä se korvataan (esim pesin talon ikkunat ennen asuntoesittelyä ja sain siitä 500kruunua palkkaa). Se varmasti on myös vaikuttanut siihen, että kun olen pyytänyt jotain päivää vapaaksi, olen sen saanut (erittäin harvoin olen pyytänyt) ja että omaa rauhaani kunnioitetaan (perheen vaatehuone sijaitsee huoneessani ja aina he pyytävät luvan tulla sieltä jotain ulkovaatteita hakemaan - jopa silloin kun en ole kotona). Ennen kaikkea se, että mamma on työskennellyt aupairina auttaa vanhempia ymmärtämään lasten käyttäytymistä.

Nimittäin se on kuin yö ja päivä.

Aupairin tulisi aina voida keskustella lasten käyttäytymisestä vanhempien kanssa. Familjeni lapsista nuorimmilla on menossa uhmaikä, joten aina joku on kitisemässä ja itkemässä. On melkein vakio, että heti vanhempien tullessa kotiin kiltin lapsen käytös muuttuu kiukuttelevaksi oikkuiluksi, jossa maataan pitkin lattioita itkemässä. Tähän tottuminen oli aluksi minullekin rankkaa, mutta näin se vain on. Lapset eivät kehtaa kiukutella minulle, koska olen heti alusta saakka osoittanut, että minun kanssani itkemällä ei saa muuta, kuin punaisen naaman ja väsyneet keuhkot, mutta hyvin käyttäytyessä huomiota ja kehuja tulee roppakaupalla. Kitisemisen rauhoittelussa minulta menisi ikä ja terveys - jos joku haluaa kiukutella, annan kiukutella, mutta sanon, että menee sitten toiseen huoneeseen häiritsemästä hyvinkäyttäytyviä sisaruksiaan. Vanhemmat ovat kuitenkin turvallisia - lapset tietävät, että vaikka he mitä tekisivät lopulta vanhemmat ovat kilttejä ja antamassa suukkoja ja halauksia ennen nukkumaanmenoa. Valitettavasti vanhempien aikana klo 18-20 välillä lapset ovat myös pitkän päivän jälkeen niin väsyneitä, että hyvin käyttäytyminen tuntuu olevan melkoisen mahdotonta. Eikä ihmekään, kyllä minuakin väsyttäisi, jos herättäisin vanhempani viiden aikaan aamulla ja riehuisin koko päivän päiväkodissa.

On tärkeää, että vanhemmat tiedostavat tämän eron lasten käyttäytymisessä. Kaikkien lapsien kohdalla näin ei toki käy, mutta käsittääkseni ilmiö on varsin yleinen. On todella kurjaa joutua tilanteeseen, jossa vanhemmat ihmettelevät ovella vastaantullutta lasta, joka huutaa naama punaisena huomiota. Siinä joutuu usein sanomaan, että ei, en tehnyt mitään pahaa lapsellenne, eikä tähän saakka ole ollenkaan itketty, mutta että väsymys ja ikävä (sekä turvallinen ihminen jolle kiukutella) alkavat ottamaan otteluvoiton pikkuisesta.

En myöskään tiedä, onko itkumaratoni jokaisessa lapsiperheessä jokailtainen juttu, mutta suosittelen aupairille säännöllistä pääntuuletusta lasten nukkumaanmeno aikaan. Joka ilta kiukuttelun kuunteleminen on sivullisellekin varsin uuvuttavaa ja oma jaksamiseni lasten kanssa on aina huomattavasti parempi, kun olen vapaa-aikana oikeasti saanut levätä ja tuulettaa mieltäni - ilman kuulokkeiden läpi tunkevaa itkemistä.

Familjeni lapsethan ovat oikeasti mukavia tapauksia, mutta yhtään väsyneinä tai väärällä jalalla nousseina niiden kanssa saa kyllä venyttää itkunsietokykynsä äärirajoille. Onneksi isompien lasten käyttäytymistä on saanut vähän muutettua niillä jo aiemmin mainituilla hyvän käytöksen ja ruokailun tarratauluilla - molempien isompien lasten kanssa ollaan kähyty jo palkintohuvituksissakin. Tytön kanssa menimme uimahalliin uimaan ja pojan kanssa piknikille merenrannalle. Palkintojen tärkeä pointti on se, että se on jotain kivaa yhdessä tekemistä minun kanssani - ei mitään sellaista, josta lapset voisivat jälkikäteen pistää riitaa pystyyn.

Melko pitkämielinen ihminen täytyy lasten kanssa olla. Sitä helpottaa kuitenkin se, jos vanhemmat tietävät, että lasten huono käytös ei välttämättä ole aupairin syy.