Kuinkas sitten kävikään?

Lähdin Southamptoniin.

Ja jäin tuntemaan kamalaa ikävää takaisin Tukholmaan. Niihin katuihin ei varmaan kyllästyisi koskaan.

Lasten käyttäytyminen

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, minulla on ollut onni saada aupairperheekseni perhe, jonka äiti on itse työskennellyt aupairina. Uskon sen auttaneen häntä ymmärtämään paremmin suhdettani perheeseen - en ole täällä töissä, vaan tehtäväni ovat "askareita" ja tehdessäni jotain ylimääräistä se korvataan (esim pesin talon ikkunat ennen asuntoesittelyä ja sain siitä 500kruunua palkkaa). Se varmasti on myös vaikuttanut siihen, että kun olen pyytänyt jotain päivää vapaaksi, olen sen saanut (erittäin harvoin olen pyytänyt) ja että omaa rauhaani kunnioitetaan (perheen vaatehuone sijaitsee huoneessani ja aina he pyytävät luvan tulla sieltä jotain ulkovaatteita hakemaan - jopa silloin kun en ole kotona). Ennen kaikkea se, että mamma on työskennellyt aupairina auttaa vanhempia ymmärtämään lasten käyttäytymistä.

Nimittäin se on kuin yö ja päivä.

Aupairin tulisi aina voida keskustella lasten käyttäytymisestä vanhempien kanssa. Familjeni lapsista nuorimmilla on menossa uhmaikä, joten aina joku on kitisemässä ja itkemässä. On melkein vakio, että heti vanhempien tullessa kotiin kiltin lapsen käytös muuttuu kiukuttelevaksi oikkuiluksi, jossa maataan pitkin lattioita itkemässä. Tähän tottuminen oli aluksi minullekin rankkaa, mutta näin se vain on. Lapset eivät kehtaa kiukutella minulle, koska olen heti alusta saakka osoittanut, että minun kanssani itkemällä ei saa muuta, kuin punaisen naaman ja väsyneet keuhkot, mutta hyvin käyttäytyessä huomiota ja kehuja tulee roppakaupalla. Kitisemisen rauhoittelussa minulta menisi ikä ja terveys - jos joku haluaa kiukutella, annan kiukutella, mutta sanon, että menee sitten toiseen huoneeseen häiritsemästä hyvinkäyttäytyviä sisaruksiaan. Vanhemmat ovat kuitenkin turvallisia - lapset tietävät, että vaikka he mitä tekisivät lopulta vanhemmat ovat kilttejä ja antamassa suukkoja ja halauksia ennen nukkumaanmenoa. Valitettavasti vanhempien aikana klo 18-20 välillä lapset ovat myös pitkän päivän jälkeen niin väsyneitä, että hyvin käyttäytyminen tuntuu olevan melkoisen mahdotonta. Eikä ihmekään, kyllä minuakin väsyttäisi, jos herättäisin vanhempani viiden aikaan aamulla ja riehuisin koko päivän päiväkodissa.

On tärkeää, että vanhemmat tiedostavat tämän eron lasten käyttäytymisessä. Kaikkien lapsien kohdalla näin ei toki käy, mutta käsittääkseni ilmiö on varsin yleinen. On todella kurjaa joutua tilanteeseen, jossa vanhemmat ihmettelevät ovella vastaantullutta lasta, joka huutaa naama punaisena huomiota. Siinä joutuu usein sanomaan, että ei, en tehnyt mitään pahaa lapsellenne, eikä tähän saakka ole ollenkaan itketty, mutta että väsymys ja ikävä (sekä turvallinen ihminen jolle kiukutella) alkavat ottamaan otteluvoiton pikkuisesta.

En myöskään tiedä, onko itkumaratoni jokaisessa lapsiperheessä jokailtainen juttu, mutta suosittelen aupairille säännöllistä pääntuuletusta lasten nukkumaanmeno aikaan. Joka ilta kiukuttelun kuunteleminen on sivullisellekin varsin uuvuttavaa ja oma jaksamiseni lasten kanssa on aina huomattavasti parempi, kun olen vapaa-aikana oikeasti saanut levätä ja tuulettaa mieltäni - ilman kuulokkeiden läpi tunkevaa itkemistä.

Familjeni lapsethan ovat oikeasti mukavia tapauksia, mutta yhtään väsyneinä tai väärällä jalalla nousseina niiden kanssa saa kyllä venyttää itkunsietokykynsä äärirajoille. Onneksi isompien lasten käyttäytymistä on saanut vähän muutettua niillä jo aiemmin mainituilla hyvän käytöksen ja ruokailun tarratauluilla - molempien isompien lasten kanssa ollaan kähyty jo palkintohuvituksissakin. Tytön kanssa menimme uimahalliin uimaan ja pojan kanssa piknikille merenrannalle. Palkintojen tärkeä pointti on se, että se on jotain kivaa yhdessä tekemistä minun kanssani - ei mitään sellaista, josta lapset voisivat jälkikäteen pistää riitaa pystyyn.

Melko pitkämielinen ihminen täytyy lasten kanssa olla. Sitä helpottaa kuitenkin se, jos vanhemmat tietävät, että lasten huono käytös ei välttämättä ole aupairin syy.

Tukholmassa on paistanut aurinko

Uppsalan tuomiokirkko

Ja taas on tapahtunut paljon siitä, kun edellisen kerran kirjoitin... Olen käynyt Suomessa pääsykokeissa, istunut viikonloppuiltaisin Tukholman pubeissa, viettänyt Valborgin/Vappenin/Vapun Uppsalassa, tanssinut swing-tansseja Kulturhusetissa, aloittanut viikottaisen harrastuksen ja helvettikin ehti sulamaan Norjan piestessä Lordin tekemän Euroviisu-ennätyksen. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että erinomainen kuukausi.

Arkipäivisin minulla on vapaa-aikaa, mutta koska en ole löytänyt Täbystä mitään tarpeeksi houkuttelevaa tekemistä, vietän vapaa-aikani pääasiassa lukien kirjoja, katsellen tv-sarjoja, nukkuen ja selaillen internetiä. Toisaalta on tosi hyvä, että otan päivät rauhallisesti (sillä minulla on isoja päätöksiä tehtävänäni - en vieläkään ole varma, missä haluaisin olla ensi syksynä opiskelemassa), mutta toisaalta tällainen oleminen tekee sielun veltoksi ja huomaa, että minun on pakko saada viikonloppuna tuulettaa päätäni kähläillen kirpputoreilla ja viettäen aikaa uusien ystävieni kanssa.

Aivan, ystävien.

Minusta oli hauskaa tajuta se eilen. Olen käynyt nyt neljässä sohvasurffaajien perjantaitapaamisessa ja tavannut paljon mukavia ihmisiä - jotkut heistä ovat jääneet kaupunkiin, jotkut olleet viettämässä vain viikonloppua, osa taas ovat olleet todellisia travellereita ja jatkaneet kuukausien mittaista matkaa yhä eteenpäin. On ollut hirvittävän hauskaa tavata niin erilaisia ihmisiä, jotka murtavat ennakkoluulojani täysin. Kaikkien surffaajien kanssa ei tietenkään jaa sielujen sympatiaa, mutta tapaamieni ihmisten joukossa on ollut monta sellaista, josta en haluaisi luopua ollenkaan. Couchsurfing on tehnyt minun Tukholmani näillä ihmisillä.

Tosiaan, eilen vietin iltaa yhden ruotsalaistytön (tutustuin perjantaina), yhdysvaltalaispojan (tapasin ensimmäisessä sohvasurffaustapaamisessani), ranskalaispojan (sama juttu) ja puolalais-australialaisen pojan kanssa (tutustuin eilen alkuillasta). Juttelimme mukavia, niitä näitä ja vähän enemmänkin, ja nautin todella paljon seurasta vaikka osan aikaa olin ihan pihalla aiheista (mm. aasialainen ruokakulttuuri... minä otan ravintolassa aina Pekingin keiton, ja en vieläkään ole toipunut elämäni ensimmäisestä ja mahdollisesti viimeisestä sushikokemuksesta) nautin seurasta hirmuisesti. Minulla oli kaiken kaikkiaan ollut erinomainen päivä. Tämän puolalais-australialaisen kysellessä sitten meistä huomasin, että suureen osaan kysymyksistä vastattiin jo puolestani. Minusta tiedetään jo paljon. Minusta on tullut enemmän, kuin nöpönenäinen suomalaistyttö värikkäässä takissa. Tämän tajuaminen sai minut tänään todella onnelliseksi. Surullista taas on se, että yhdysvaltalainen palannee takaisin Yhdysvaltoihin syksyllä ja ranskalainenkaan tuskin tulee loppuelämäkseen juurtumaan Ruotsiin, vaikka ei olekaan nyt aikeissa lähteä täältä pois. Tukholma ei tule olemaan minulle samanlainen ilman heitä. Mutta nyt olen onnellinen uusista ystävistäni.

Uppsalan kaupungin halki kulkeva joki,
jossa opiskelijat kelluvat tekemillään lauttahökötyksillä.
Mm. familjeni pappa on opiskeluaikoinaan kellunut joessa kahdesti

Heidän kanssaan vietin myös Valborgin Uppsalassa. Ruotsalaiset juhlivat Valborgia huhtikuun viimeisenä päivänä, joten minä sain pitää ylioppilaslakkiani kaksi päivää päässäni. En arvannut, että sen lakin painaminen kutreilleni tuntuisi niin hyvälle! Minulla oli hirvittävän hauskaa Uppsalassa - emännöin yhdessä suomalaisen, täällä Tukholmassa opiskelevan ystäväni kanssa piknikseuruettamme ja huomasin kyllä olevani täysin omassa elementissäni saadessani hääräillä ja kestitä minulle tärkeiksi tulleita ihmisiä. Olin myös leiponut ison pellillisen porkkanakakkua omalta äidiltäni perimälläni reseptillä, joka kirvoitti mm. seuraavanlaisen keskustelun:


Slovenialainen: You bake great, you clean, you serve dinner, you watch after us... You would make an excellent housewife!
Yhdysvaltalainen: No, she is a goddess!

Ruotsalaisissa kahviloissa morotkaka on todellinen klassikko, joten sen leipomista oli ihanaa kokeilla itsekin

Olin otettu molemmista kommenteista. Porkkanakakku, niin herkullista kuin se olikin, päätyi jaettavaksi mukaville randomihmisille, joita tapasin illan mittaan. Kaikki epäilivät, että miksi jaan kakkua ja onko se myrkytetty, mutta kavereideni vilpittömät vakuuttelut kakun erinomaisuudesta vakuuttivat ihmiset maistamaan - eivätkä kyllä katuneet. Paluumatkalla takaisin Tukholmaan toukokuun ensimmäisen päivän aamuna kuulin jopa ohikävelleen seurueen huudahtaneen: "Hey, that is the carrotcake girl! Thanks for the cake!"

Se oli hirvittävän hauskaa.

Ylioppilaiden kuoro laulamassa Uppsalan linnanmäellä

Olen huomannut, että tuollaisten kokemusten kerääminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä arkipäivisin olen enemmän tai vähemmän jumissa täällä perheeni kotona. Perhe ei asu Tukholmassa, vaan lähiökunnassa heti Tukholman ulkopuolella (Täby). Kuukausilippu on niin kallis, että ilman opiskelija/nuoruusalennusta sitä ei kannata ostaa, ellei ihan joka ikinen päivä halua käydä Tukholmassa - nyt sellainen ei tule mieleenikään. Mitäpä minä arkipäivisin yksinäni kaupungissa tekisin, kun aupairin palkka ei ihan loputtomiin riitä, vaikka sillä mukavasti toimeen tuleekin. Olen kyllä harkinnut ostavani matkakortin kesäkuuksi, jotta silloin saisin mahdollisimman paljon irti täälläolemisen ilosta.

Isoin ongelmani tähän asti täällä on tuntunut olevan (sen lisäksi, että ruotsinkieleni ei kehity sitä tahtia, kuin toivoisin - ehkä pitäisi katsella jotain opetusta SFI:stä tai ihan kielikurssia?), että ihastun päivä päivältä yhä enemmän Tukholmaan. Kaupungin monipuolisuus, oma uteliaisuuteni, secondhandputiikit, kauniina alkanut kevät (kukkivia kirsikkapuita!) ja niin kauniit, niin kauniit näkymät Tukholman kattojen ylle saavat minut toivomaan, että jäisin tänne vielä pidemmäksi aikaa. Olen täysin ihastunut kaupunkiin, vaikka sen ihmisiä en vielä juurikaan tunne. Toivon, että viime sunnuntaina aloittamani lindyhopin aloittelijakurssi Chicagossa mahdollistaisi tutustumisen paikallisiin. Tosin pelkkä tanssimisen ilokin riittää minulle - minulle Tukholma on antanut parastaan swing-tanssien kautta!

Sen kunniaksi lopetan tämän merkinnän liittämällä loppuun Saksan Euroviisu-kappaleen, Miss Kiss Kiss Bang, eli Dita von Teese.

Ulkomaalainen etsimässä ystäviä

Aupairina on äärimmäisen vaikeaa tutustua oman perheen ulkopuolisiin ihmisiin uudella paikkakunnalla. Työajat sitovat aupairin usein heräämään aamuvarhaisella ja työskentelemään arkisiin pitkälle iltaan, eikä aupairina voi luottaa siihen, että työpäivä loppuisi tiettynä kellonlyömänä. Joustavassa työajassa hankaluudeksi osoittuu harrastusmahdollisuuksien löytäminen, joihin aupairin taskurahasta on varaa, jotka sijaitsevat riittävän lähellä asuinpaikkaasi ja jotka tapahtuisivat siihen vuorokauden aikaan, että niihin pääsisi osallistumaan. Minä löysin työn kansantanssin Suomessa ollessani ja toivoin, että sitä kautta voisin tutustua paikallisiin - se oli sopivan edullinen ja sopivaan kellonaikaan, tarpeeksi lähellä asuinpaikkaani. Minä kaipasin oman ikäistäni seuraa vieraassa kaupungissa, mutta valitettavasti tuo Akademiska Folkdanslaget oli minulle aivan liian vanha. Pääsiäisenä Suomessa käydessäni aloin oikeastaan olla jo epätoivoinen, sillä kaipasin muitakin kontakteja ympärilleni, kuin aupairperheeni.

Yksi ratkaisu olisi tietysti ryhtyä hurjapäisen puheliaaksi ja avoimeksi ihmiseksi ja oikeasti käyttää energiaa siihen, että tutustuisi uusiin ihmisiin. Suomalaisen varovaisena ihmisenä en kuitenkaan osaa mennä baariin tai puistoon juttelemaan ventovieraille ihmisille. Tätä murehtiessani ystäväni sattui kirjoittamaan omaan nettipäiväkirjaansa, että hän haluaisi matkustella yksin, muttei kuitenkaan aivan yksin. Tällöin mielestäni pulpahti esiin ajatus, joka on muuttanut liki täydellisesti kokemukseni tästä kaupungista.

Sohvasurffaus.

Couch Surfing on koko maailmanlaajuinen rekisteröitymätön verkosto, joka verkkosivujen ja paikallisten toimijoiden avulla yhdistää koko maailman yhdelle sohvalle. Perusajatuksena on alunperin ollut tarjota oma sohvansa jonkun matkalaisen nukuttavaksi ja tarjota tällä tavalla ainutlaatuinen mahdollisuus kokea paikallisen henkilön kodin mukavuutta ja vieraanvaraisuutta matkalla ollessa. Uusien ihmisten tapaaminen on rikkautta! Nykyään toiminta on jo niin suurta, että sohvasurffaajia löytyy joka maailman kolkasta, eikä kaikki enää etsi sohvaa/majoitettavaa, vaan tarjoutuvat ihan vain seuraksi matkalaisille esim. kahville tai museokäynnille. Paikalliset sohvasurffaajat järjestävät myös erillaisia kokoontumisia ja tapahtumia. Ja tällaisen toiminnan löytäminen Tukholmasta on ollut minulle onni.

Rekisteröidyin sivuille, kirjoitin profiilin itsestäni. Suomalainen aupair Tukholmassa, joka tarjoutuu lähtemään kahville tai muuten vain ulos. Liityin myös Stockholm-yhteisön jäseneksi seuratakseni paikallisten käymää keskustelua tulevista tapahtumista sekä matkalaisten uteluita mielenkiintoisista nähtävyyksistä. Yhteisön kautta löysin myös tapahtumalistan, josta sain tiedon Stockholm CouchSurfing Friday Eventeistä. Tulevalle perjantaille oli tapahtuma. Vähän jännittyneenä klikkasin itseni tapahtumaan osallistujaksi ja kirjoitin lyhyesti kommentiksi, että kaipaan muutakin, kuin isäntäperheeni seuraa.

17. huhtikuuta loppuiltapäivästä kävelin Drottninggatanin päästä päähän saattaen Tukholman-risteilyllä käyneen äitini T-Centraleniin ja jatkoin itse matkaani kadun päähän, vanhan observatorion mäelle ja sieltä edelleen kohti Vasastania (mm. Odenplan ja Tekniska Högskolan tunnelbanan pysäkeistä). Pienen arvuuttelun jälkeen löysin tieni intialaiseen ravintolaan, jossa istui noin pari-kolmekymppisistä ihmisistä koostunut seurue, eikä ketään muita. Mursin jään sanomalla seurueen eteen seisahtaessani:


"I really hope that this is the couchsurfing meeting or otherwise I'm really lost."


Ihmiset pöydissä purskahtivat nauramaan ja jotkut nousivat seisomaan kätelläkseen. En mitenkään omaksunut juuri kenenkään nimeä noin lennosta, mutta nimen perässä sanottu kotimaa painautui nopeasti mieleen. Väkeä tuli jälkeeni sisään vielä kymmenestä pariinkymmeneen ihmistä, joten kaikkiaan meitä taisi ravintolan pisimmän pöytärivin ääreen olla ahtautuneita noin kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen henkeä - matkalaisia Etelä-Amerikasta, Berliinistä, Ranskasta, Unkarista, Bulgariasta, eräs australialainen mies kiertämässä kuukaudessa kaikki Euroopan maat käymällä päivän, kahden visiitillä maiden pääkaupungeissa, useita ulkomailta Ruotsiin muuttaneita, vastamuuttaneita, pitkäänasuneita, jokunen paikallinenkin...

Perjantaitapaamisessa osa tilasi pelkän oluen tai siiderin, toiset söivät ja keskustelu virtasi pulpahtelevana ja raikkaana äänekkäässä seurueessa, jossa ei ollut edes mahdollista jutella kaikkien kiinnostavien ihmisten kanssa. Omaksi onnekseni löysin hymyilevää ja puheliasta väkeä ympäriltäni, ja keskustelumme rönsyili naurua ja vitsailua ruotsalaisten ikätovereidemme iskemisestä. Ranskalaiset vetivät kyllä viihdyttävyydessä voiton: pari viikkoa sitten Ranskasta Ruotsiin muuttanut ja työpaikkaa etsivä 22vuotias poika nauratti kaikkia puhumalla vähät ruotsiksi osaamansa lauseet korostetulla ranskalaisella aksentilla (meidän muiden arvioidessa, onnistuisiko noilla repliikeillä saamaan ruotsalaisen tytön rakastumaan) ja toinen, viikon matkalla Tukholmassa ollut aasialaissukuinen pariisilainen, joka puhui sujuvasti, tai vähintäänkin tyydyttävistä liki kaikkia kieliä, joita pöytäseurueemme edusti. Myös suomea! Nauroin haltioituneena hänen kysyessään, mitä minulle kuuluu, mistä kaupungista olen kotoisin, ja että Turku on erittäin kaunis kaupunki. Hän kertoi päättävänsä aina vuotta aiemmin, mihin maahan hän matkustaa ja opettelevansa itsenäisesti sitten vuoden ajan tuon tulevan kohdemaansa kieltä. Niin hän voi nauttia maassa olemisesta paljon enemmän - ja uskon sen olevan täysin totta! 22vuotias ranskalainen ehdotti illan kääntyessä yöksi, että tapaisimme seuraavana päivänä jossakin. Ja näin teimme.

Jättämässä jäähyväisiä austarialaiselle lauantaina

Myöhemmin illalla Södra Barissa

Nykyään tuo tänne muuttanut ranskalainen on kaverini ja kovaa vauhtia muuttumassa ystäväkseni. Vietimme kaksi viikonloppua yhdessä kävellen pitkin Tukholmaa, ottaen valokuvia, syömällä, juomalla, kahvittelemalla ja nauttimalla Tukholmaa hellineestä kauniin kesäisestä säästä. Olen tutustunut moniin muihinkin ihmisiin ja nautin suunnattomasti heidänkin seurastaan - kurjaa, että matkalaiset ovat vain käymässä Tukholmassa! Tokikaan sohvasurffaustapaamisissa ei tutustu niin moniin ruotsalaisiin (he osallistuvat kyllä toimintaan ja tapahtumiin, mutta eivät ainakaan näinä kahtena kertana, kun minä olen tapaamisissa käynyt, tulleet mukaan jatkoille...), mikä on toki ymmärrettävää: he ovat jo asettuneet tänne ja heillä on omia ystäviä koulun, työn ja harrastusten kautta. Juurettomalle maailmanmatkaajalle sohvasurffaustapaamiset ovat kuitenkin erinomainen keino tutustua uusiin ihmisiin - ja voihan olla, että tulen vielä tutustumaan paremmin niihin ruotsalaisiin, jotka tapaamisissa käyvät!

On mukavaa tietää, ettei enää ole yksin tässä suuressa, kauniissa kaupungissa.

Plus, sain ensimmäisessä perjantaitapaamisessa yhden kauneimmista kohteliaisuuksista koskaan. Bulgarialais-turkkilainen poika, joka oli Ruotsissa osallistumassa European Voluntare Serviceen ja aiemmin ollut Erasmus-vaihdossa Suomessa sanoi minulle:

"When I watch you smiling, I see, that I miss Finland and Finnish people. You have those lines on your face when you smile and laugh, which are so typical to Finnish people."

Ja minä olin onnellinen korkeista poskipäistäni, hymyillessä suuni ympärille tulevista juonteista ja nauraessani esiin tulevista pienistä rypyistä silmäkulmissani.

Kuvamerkintä maalis-huhtikuun vaihteesta

Näitä kukkia katsellessani en osannut arvatakaan,
että viime perjantaista alkaisi tähän astisen
täälläoloni paras viikonloppu.
Ei kuitenkaan siihen vielä: valokuvamerkintä
tarjoaa kurkistuksen aiempiin viikkoihini,
eli maaliskuun viimeisestä
huhtikuun ensimmäiseen ja toiseen.
Edetään nykyhetkestä taaksepäin.

Hyvää kevättä!

Sinivuokkojen taivas.

Drottninggatanin Vasastanin päädyssä sijaitsee tähtitorninmäki,
josta on kauniit maisemat kaupungin ylle.

Todistettavasti kävellyt Drottninggatanin kauppakatuosuuden päästä päähän.
Moni suomalainen ei koskaan kävele noin pitkälle.
Rinteen alapäässä tulee viimeistään kääntyneeksi takaisin.
viimeistään tehtyä

Stadshuset. Lapsena luulin sitä kuninkaanlinnaksi kruunujen takia.

Gamla Stanin kadut saavat unelmoimaan kaikenlaista.
Niinkuin suukkoa kadunvarressa kauniina kevätiltana.

Gamla Stan. Viehättäviä rakennuksia ja turisteja.

Silja Linen terminaali Tukholmassa.
Äitini tuli ystävineen käymään risteilyllä minua moikkaamassa.

Afterski. Bändi soitti rokkicovereita ihan kiitettävällä tyylillä.
Ramundberget, Skandit. Vietin täällä huhtikuun ensimmäisen
viikonlopun. Mäet näyttävät kuvissa vaatimattomilta,
koska huippua ei näy ensimmäisten rinteiden takaa.


Värdhus, eli pysähdyspaikka jossakin Ruotsin keskivaiheilla.
Bussi pysähtyi, jotta matkustajat saivat syödä lämmintä päivällistä.

Djurgårdsbron, eli maisemia sillalta Östermalmille.

Nordiska Museetin vaatimattomuus melkein veti hiljaiseksi.

Nordiska Museet,
eli ruotsalaisen kulttuurin kehto.
Ilmainen sisäänpääsy keskiviikkoisin klo 4PM-8PM
Yksi parhaista museoista, joissa olen käynyt.

Riddarholmskyrka.

Hotellihostelli Slussenin vieressä,
Riddarfjärdenin rannassa.
Sijainti erinomainen.

Maisemia Södermalmin rannasta Tukholman keskustaan.

Södermalmin puutalokortteleita.
Mielestäni äärimmäisen viehättäviä.

Iltajuoksut!

Ennen vanhaan kartanon piiat ja rengit kävivät iltajuoksuilla, joiden päämääränä olivat usein tanssit jossain kylän ladossa tai kievarissa. Itsekin olen ansioitunut tässä lajissa täällä ollessani - ja se itseasiassa olikin alunperin sysäys sille, että kirjoittaminen jäi taka-alalle. Koska aavistin, että aupairin on hyvin vaikea löytää kavereita vieraassa maassa - luonnollisia kontakteja perheen ulkopuolisiin ihmisiin muodostuu vain päiväkodissa, jonne lapset viedään ja haetaan ja joka päivä - joten alkuperäiseen suunnitelmaani kuului liittyä täällä paikalliseen kansantanssiryhmään. Olen harrastanut kansantansseja ja historiallisia tansseja Suomessa jo useamman vuoden ajan vaikken mikään konkari tanssilajeissa olekaan ja arvelin, että tanssin parista löytyy mukavia ihmisiä.

Löysinkin Tekniska Högskolanin lähellä harjoittelevan Akademiska Folkdanslagetin, johon minut kyselyn jälkeen toivotettiin tervetulleeksi tanssimaan. Arvelin ryhmittymän vastaavan suomalaista Helsingin yliopiston alla tanssivaa Opiskelijakansantanssijat ryhmää, joka on paras ryhmä, jossa Suomessa olen tanssinut. Nuorta porukkaa, vauhtia ja tanssimisen meininkiä. Olin siis sanalla sanoen yllättynyt, kun avoimeen tanssi-iltaan mennessäni havaitsin Folkdanslagetin keski-iän olevan lähempänä kuolleita isovanhempiani, kuin omaa ikääni. Tanssijoiden kesken vallitsi välitön ja mukava tunnelma ja minut toivotettiin välittömästi tervetulleeksi, mutta en kyllä toiste heidän harjoituksiinsa ole menossa. Elävästä musiikista tykkäsin kyllä suunnattomasti ja nappaisin muutaman kuvankin muistoksi.


Toisenlainen rakkaustarina kohtasi minua mennessäni Södermalmilla osoitteeseen Hornsgatan 75. Olin sanalla sanoen hämmentynyt etsiessäni, että missä ihmeessä se tanssistudio oikein on, sillä silmäni olivat osuneet vain niihin ihaniin secondhandkauppoihin, joita olin saman kadun varrella käynyt katsastamassa - kunnes tajusin, että Chicago75 tanssistudion sisäänkäynti on aivan Judits Secondhandin vieressä. Ovi Chicagoon on hyvin vaatimaton ja se näyttää olevan remontin alla. Suoraan ovesta sisään mennessä oikealla puolella sijaitsee naulakot, joita pyörittävän pojan tajusin vasta toisella vai kolmannella kerralla käydessäni olevan puoliksi suomalainen. Chicago on todella tanssipaikka, joten ulkokengät jäävät jalasta (ja tanssikengät sujautetaan tilalle) ennen kuin kävijä laskeutuu portaat hieman alempana, puolittain kellarissa sijaitsevaan tanssisaliin.

Oppitunti alkamassa

WAU!

Chicago vaalii afroamerikkalaisten tanssien perinnettä. Vapaat swingtanssi-illat ovat kahdesti viikossa: keskiviikkoiltaisin klo 20-23 ja lauantaisin klo 19-24, torstai-iltaisin tanssitaan salsaa ja perjantaisin argentiinalaista tangoa! Keskiviikkoisin klo 18.45-20 järjestetään aloittelijoiden tutustumistunti swingtanssin alkeisiin, jolloin kokematonkin tanssija pääsee illalla vähän pyörähtelemään lattialla. Tanssiminen on sikäli tytöille helpompaa, että pojan kuuluu viedä tyttöä ja useat vanhemmat tanssijat ovat kyllä sen verran hyviä viejiä, että he saavat osaamattomankin tytön tanssimaan kuin taitavakin neito! Tosin kaikki tanssijat eivät ole ihan yhtä hienovaraisia - muutaman viejän pyörityksessä olen oikeasti ollut peloissani varomattomista otteista ja jotkut turhautuvat huomatessaan, että kokematon tanssija tanssii vielä kuusiskun, eikä kahdeksaniskun mukaan. Chicagossa käyminen kuitenkin kannattaa - lindy hop saattaa viedä jalat mennessään! Itselläni on suunta sinne nykyään liki joka keskiviikko. Vähintään kerran kuussa tanssitaan livebändin tahtiin. Vihdoinkin tanssipaikka, jossa poikia ja miehiä riittää tanssittamaan liki yhtä monta, kuin halukkaita tyttöjä tanssilattialle!

Chicagossa on myös pieni baari, jonka tarjontaa
en kuitenkaan ole tullut koskaan tarkistaneeksi

Miten pärjään perheen kanssa?

Siitä, kun saavuin Tukholmaan, on Itämerestä ehtinyt jäät sulamaan ja toppavaatteet pakkautumaan lopullisesti odottamaan ensi talvea. Kirjoittaminen on jäänyt, sillä huomasin käyttäväni kaiken vapaa-aikani valokuvien käsittelyyn ja kaikkien päiväkirjojen (kaksi internetissä, kaksi käsinkirjoitettavaa mukana) ja valokuvagallerioiden päivittämiseen. Päätin siis antaa itseni pitää vähän vapaata, jottei täällä oleminen mene kokonaan sivusuun siitä kirjoittaessani.

Isoimpia ongelmia perheen kanssa on ollut se, etten tiedä, miten pitkälle minun on sopivaa sekaantua lasten kasvattamiseen. Nuorimmainen kärsii kovasta eroahdistuksesta ja keskimmäinen lapsista on vähän uhmaikäinen. Molemmat vanhemmat olivat minun tänne tullessani todella ronkeleita syömään yhtään mitään muuta, kuin pannukakkuja. Itseasiassa kerran heidän kiukuttelunsa ja venkoilunsa ruokapöydässä sai minut poistumaan pöydästä ja itkemään hetken aikaa yläkerrassa omassa huoneessani, mutta olen sen jälkeen tottunut siihen, ettei kaikki ruoka ole lapsille sopivaa ruokaa. En kuitenkaan ole suostunut tekemään vain perunaa, riisiä ja pannukakkuja ruuaksi, vaan aloitin taistelun ruokavenkoilua ja vanhemmille kiukuttelua (huomaan, että lapset olivat aluksi minua kohtaan hieman vieraskoreita) vastaan tekemällä Käytös- ja ruokailutaulun. Kahdella vanhemmalla on siinä omat sarakkeensa uppförande ja mat. Tarroja annan aina kun koen, että lapset ovat nyt onnistuneet, eli ettei aamulla olla kiukuteltu vanhempien lähtiessä töihin ja meidän jäädessä pukeutumaan päiväkotia varten tai kun lautanen on ollut kokonaan tyhjä - hankalissa ruuissa puolenkin lautasen syöminen on riittänyt. Se on kuitenkin merkittävä parannus siihen, kun keskimmäinen aluksi ilmoitti ennen kuin lautasen oli saanut edes eteensä, että "Men jag vill inte äta det!" Itseasiassa koko lapsikatras käyttäytyy minun kanssani jo varsin hyvin - toki joka aamu vähän jotakuta itkettää, että vanhemmat taas lähtee töihin, mutta aiemman 30minuutin itkupotkuraivarin sijaan itku loppuu jo muutamassa minuutissa. Sen jälkeen sitten halitaan ja jutellaan hetki mukavia, ennen kuin taas jatketaan ahkerasti pukeutumista. Hankalaa käyttäytymisestä tulee silloin, kun vanhemmat ovat paikalla. Silloin molemmat nuoret pojat kiukuttelevat. Pientä parannusta on ehkä nähtävillä, mutta ei silti mitään hurrattavaa. Valitettavasti lapset ovat oppineet, että se joka huutaa, saa huomion. Iltaisin nuorimmainen itkee kuin ammuttu, sillä hänen kohdallaan on vasta tässä liki kahden vuoden iässä alettu opettamaan, että hänen pitäisi nukahtaa ilman isää tai äitiä siinä vieressä. Niinä hetkinä, kun sekä tuo nuorin että keskimmäinen poika ovat itkeneet ja huutaneet olen minä vakaasti vannonut, etten tule hankkimaan omia lapsia vielä moneen, moneen vuoteen. Mieli kyllä taas meinaa muuttua niinä hetkinä, kun pienin istuu sylissä nojaten rintaani vasten ja tuhahtelee hellyyttävästi.

Tämä kaikki on opettanut minulle, että en todellakaan suosittelisi aupairiksi lähtemistä kenellekään, joka ei todella pidä lapsista. Taiteenlaji on myös se, että pitää puolensa sovituista työajoista kuitenkaan loukkaamatta isäntäperhettä. Harvassa on ollut ne illat, kun olen lopettanut työt alunperin sovittuun kellonaikaan (klo 18.00), mutta en ole näistä nyt sanonut, sillä toukokuussa olevien pääsykokeiden takia joudun olemaan ainakin viikon, ehkä kaksikin poissa. Olet ajatellut toivoa perheeltä, että koska minä olen joustanut työajoissani (siivonnut pitkäksi venyneet ruokailun jäljet aina, vaikka vapaa-aikani olisikin alkanut, pyykännyt enemmän, kuin ehtisin sovittuina työtunteinani jne...) toivoisin heidän joustavan noissa pääsykoepoissaoloissani. Tokikaan en oleta saavani koko taskurahaani, jos olen viikon tai jopa sen kaksi poissa, mutta jonkinlaisen korvauksen oletan saavani ylityötunneistani.

En voi kyllä valittaa perheestäni muuten. Pääsin heidän kanssaan käymään Pohjois-Ruotsissa laskettelemassa Skandeilla ja he ottivat todella rauhallisesti sen, kun jouduin kertomaan minun käytössä olevaan autoon tulleista naarmuista. Auton käsijarru ei ollut kunnolla ylhäällä ja se oli sitten kauppakeskuksen parkkipaikalla rullannut takaperin toiseen autoon. Mitään vakavaa ei käynyt, mutta muoviseen takapuskuriin tuli pari naarmua. Oma äitini olisi huutanut minut varmasti maan alimpaan rakoon, mutta täällä asia otettiin hyvin rauhallisesti. Totesivat vain, että onnettomia sattumia ei aina pysty välttämään.


Vietin myös 21-vuotissyntymäpäivääni muutama viikko sitten! Valitettavasti en saa nyt enempää kuvia ladattua, mutta oli kyllä mukava - vaikka erittäin uupunut, sinä päivänä oli kauhea hullunmylly käynnissä talon myymistä varten otettujen valokuvien takia - päivä.